Palaa ajankohtaisiin Blogi 13.10.2010

Oikeita arvoja perusopetukseen

Tänään eduskunnassa käsiteltiin ajankohtaiskeskustelussa perusopetuksen tavoitteita. Keskustelussa pohdittiin opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman tuntijaon uudistamista valmistelevan työryhmän ehdotuksia. Aina kun mietitään uudistuksia jotka liittyvät lapsiin, tulee huomioida vaikutukset lasten turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta. Opetusryhmäkokojen pienentäminen on tärkeässä osassa kun puhutaan lasten turvallisuudentunteen lisäämisestä ja opintojen sujuvuudesta.

Uskonnonopetuksen roolista koulussa on myös puhuttu paljon ja tästä aiheesta tullaan varmasti puhumaan myös jatkossa. Peruskoulun uskonnonopetus tulee mielestäni säilyttää nykyisen kaltaisena ja uskonnonopetuksen tuntimäärää ei tulisi myöskään vähentää. Ruotsissa uskonnonopetus muuttuu ensi vuoden alussa ja Ruotsin opetushallituksen suunnitelman mukaan kaikkia uskontoja tulisi kohdella samoin opetuksessa. Ruotsin hallitus kuitenkin teki uudistukseen muutoksia, säilyttäen kristinuskon erityisaseman opetuksessa. Toivon että meillä Suomessakin muistetaan kuinka tärkeä rooli kristinuskolla on ollut yhteiskunnan kehityksessä ja kuinka paljon se on vaikuttanut elintapaamme.

Lisää kommentti

Roskapostitarkiste (syötä kuvassa oleva teksti kenttään)
Roskapostitarkiste (syötä kuvassa oleva teksti kenttään) Päivitä