Palaa ajankohtaisiin Blogi 22.02.2011

Nokialainen Tampere

Nokian uusi toimitusjohtaja Stephen Elop puhui eilen yhtiön Tampereen työntekijöille. Lehtitietojen mukaan Elopin vierailu oli enimmäkseen hengennostatustilaisuus. Irtisanomisia tai muita muutoksia ei ilmeisesti vielä käsitelty. Nokian ja Elopin entisen työnantajan Microsoftin yhteistyö on nostanut kysymyksiä siitä mikä on Nokian tulevaisuus Tampereella. Yhtiö on monella tapaa tärkeä kaupungille. Sen työllisyysvaikutus on suuri ja yhtiöstä ovat riippuvaisia myös moni paikallinen alihankkija. Toivon todellakin, että Nokia jatkaa toimintaansa Tampereella mutta meidän tulee myös valmistautua siihen, että yhtiön vaikutus alueella pienenee. Kaupunginvaltuuston jäsenenä seuraan huolestuneena tilanteen kehitystä mutta olen myös toiveikas sen suhteen, että Nokian työntekijöille löytyy myös jatkossa heidän osaamistaan vastaavaa työtä Tampereella.

Tampere on perustamisestaan lähtien ollut teollisuuden ja innovaatioiden kaupunki. Kaupungissa on toiminut ja toimii useita maamme tärkeimmistä yrityksistä. Kaupungissa on myös vahva perinne koulutuksesta ja sen teknillinen oppilaitos, ammattikorkeakoulu ja yliopisto ovat kouluttaneet useita sukupolvia asiansa osaavia nuoria. Kaupunkimme tulevaisuuden kannalta meidän tulee luoda sellaiset edellytykset vanhoille ja uusille yrityksille, että myös tulevaisuudessa nämä pätevät henkilöt saavat koulutustansa vastaavaa työtä Tampereella ja pysyvät kaupungissa rakentaen hyvinvointia Pirkanmaalle.

Lisää kommentti

Roskapostitarkiste (syötä kuvassa oleva teksti kenttään)
Roskapostitarkiste (syötä kuvassa oleva teksti kenttään) Päivitä