Palaa ajankohtaisiin Blogi 11.03.2011

Isänmaallista toimintaa

Pääministeri Kiviniemi kutsui oppositiota epäisänmaalliseksi kun oppositio ei purematta niellyt hallituksen selitystä siitä miten Suomen takausvastuut EU:n talouskriisin hoitamisessa kasvavat. Tämä epäisänmaallisuus-keskustelu ei varmaankaan olisi herättänyt näin paljon tunteita, mikäli vaalit eivät olisi ovella. Tässä vaiheessa kaikki tarttuvat kaikkiin annettuihin lapsuksiin mitä ministereiden, kansanedustajien ja ehdokkaiden suusta pääsee. Isänmaallisuus-keskustelu on kuitenkin erittäin mielenkiintoinen ja panee itse kunkin miettimään mikä oikeastaan on isänmaallista toimintaa ja mikä epäisänmaallista. Mielestäni se ei ole epäisänmaallista että haluaa hallitukselta selvän vastauksen selvään kysymykseen. Epäisänmaallista ei myöskään ole se että haluaa pitää kiinni vallitsevasta protokollasta ja pitää tietyt asiat niitä käsittelevien valiokuntien sisällä kunnes valiokunta saa selvitettyä oman kantansa asiasta. Omasta mielestä isänmaallisuus on sitä, että yrittää omalta osaltaan ajaa koko kansan etua parhaimpansa mukaan ja oman arvopohjansa mukaisesti toteuttaen sitä minkä uskoo olevan parasta maallensa. Isänmaan puolustaminen tarkoittaa huolenpitoa koko yhteiskunnasta. Uskon ja toivon, että näin ajattelevat myös muidenkin puolueiden edustajat niin hallituksessa kuin oppositiossa.

Lisää kommentti

Roskapostitarkiste (syötä kuvassa oleva teksti kenttään)
Roskapostitarkiste (syötä kuvassa oleva teksti kenttään) Päivitä