Näiden vaalien alla on vaalikeskustelu ollut monen ihmisen kannalta epäolennaisten asioiden jankkaamista. Meidän politiikkojen tulisi muistaa, että politiikassa on kyse myös todellisesta elämästä. Eduskunta päättää monesta asiasta joka suoraan vaikuttaa usean kansalaisen elämään. Nämä päätökset heijastuvat nimenomaan yhteiskunnassa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien elämään. Yksi tällainen ryhmä on eläkeläiset jotka huomaavat eduskunnan päätökset kukkaroissaan erittäin konkreettisella tavalla. Kun olen ollut toreilla puhumassa ihmisten kanssa, minua ovat lähestyneet useat ihmiset ja kertoneet minulle tarinansa. He haluavat todella viestittää mitkä asiat ovat väärin ja mihin he haluavat eduskunnan puuttuvan. Ihmiset ovat pettyneitä siihen, että heidän asioitaan ei käsitellä asianmukaisella tavalla eri virastoissa. He tuntevat, että heidät hukutetaan byrokratiaan eikä kenelläkään ole varsinaisesti aikaa auttaa tai selvittää heidän asiaansa. Tämä koskee niin eläkeläisiä, pitkäaikais-sairaita ja nuoria työttömiä. Syvenevän köyhyyden ja hädän huomaa todellakin vaalimökeillä. Yksi eläkeläinen kertoi minulle kuinka hallituksen uusi takuueläke paransi hänen tulojaan kokonaisella eurolla kuukaudessa kun loppusumman vei verottaja. Tällainen aiheuttaa turhautumista ja katkeruutta. Ihmiset eivät tarvitse tämänkaltaisia lume – korotuksia ja epämääräisiä puheita paremminvointivaltioista. Tarvitsemme todellisia tekoja ja loppuun asti mietittyjä lakeja jotka oikeasti parantavat köyhimpien asemaa.