Media on hallitusohjelmaan liittyvässä uutisoinnissaan nostanut esiin Kristillisdemokraattien tavoitteita ja saavutuksia. Jo ennen kuin hallitusohjelma julkistettiin, kertoi mm. Aamulehti nettilehdessään, että se sisältää muutoksia aborttilainsäädäntöön. Uutisanalyysissä (AL 21.6.) kerrottiin kuinka avioliittolain muutos edistyy eduskunnassa, vaikkei sitä kirjattukaan hallitusohjelmaan ja samalla huijattiin kristillisiä. Samassa jutussa kerrottiin myös, ettei aborttilain tarkistus johda mihinkään. Nämä kaksi asiaa oli artikkelin mukaan myös Kristillisdemokraattien tärkeimmät, jollei peräti ainoat saavutukset hallitusneuvotteluissa.
Haluaisin korjata hieman näitä käsiteittä. Kristillisdemokraatit saivat hallitusohjelmaan useita meille tärkeitä kirjauksia. Osa oli toki sellaisia mitä myös muut puolueet pitivät esillä. Esimerkiksi olemme erittäin tyytyväisiä perusturvan korotukseen, omaishoidon tuen kehittämiseen, parempaan päihdepolitiikkaan, yrittäjien sosiaaliturvan parantamiseen ja moneen muuhun ohjelmiemme mukaiseen kirjaukseen. Erityisen iloisia olemme siitä, että kauan odottamamme vanhuspalvelulaki kirjattiin hallitusohjelmaan. Mitä tulee avioliitto- ja aborttikysymyksiin, niin ne ovat meille tärkeitä arvokysymyksiä, mutta ei suinkaan ainoita kysymyksiä mitä ajamme.
Meidän mielestämme avioliittoinstituutio on yhteiskunnan perusta ja se tulee mielestämme säilyttää miehen ja naisen välisenä, koska jos avioliittokäsitettä ruvetaan laajentamaan johtaa se mielestämme siihen, että koko avioliitto- ja perhekäsitys vesittyvät. Tällä ei ole mitään tekemistä syrjinnän tai tasa-arvon vastustamisen kanssa. Ymmärrämme myös, ettemme voi estää tällaisen asian parlamentaarista käsittelyä. On aivan selvää, että kuka tahansa kansanedustaja voi lähteä edistämään avioliittolain muuttamista lakialoitteella, mutta kristillisdemokraatit eivät voi osallistua hallitukseen joka tällaista muutosta ajaisi.
Aborttilaista on taas vuorostaan levitetty paljon väärää tietoa median toimesta. Ensinnäkin Suomen aborttilaki ei todellakaan ole maailman tiukempia. Suomessa voi tehdä abortin vielä 24. raskausviikolla sikiön vammaisuuteen perustuen. Tämän ikäinen sikiö on jo elinkelpoinen ja samanikäisiä keskosia on jäänyt henkiin keskoshoidossa. Samaan aikaan lääketiede on kehittynyt ja mahdolliset vammat ja sairaudet pystytään havaitsemaan yhä aikaisemmassa vaiheessa raskautta. Kun huomioi nämä asiat voi vain todeta, että aborttilainsäädännön ja käytäntöjen tarkistaminen tai selvittäminen on enemmän kuin ajankohtaista.
Kommentit
Luoja antoi kaikille ihmisoikeuden. Totta kai, kun ihmisiksi loi.
Mutta homoiksi hän ei luonut ketään.
Homous on synti syntien joukossa eikä mikään ihmisoikeus.
Onko pedofilialla ihmisoikeus? Ei tietenkään, koska se on eräs synnin muoto.
Synnillä ei ole ihmisoikeutta. Mutta ihmisellä on.
Avioliitto-oikeus sisältää oikeuden ulkoiseen adoptioon. Tässä ratkaisevat lasten oikeudet, eivät homojen.
Tämän artikkelin kommenttien RSS-syöte