Palaa ajankohtaisiin Blogi 14.09.2011

Tampere ei ole valmis

Olen viime viikkojen aikana saanut paljon palautetta tamperelaisilta jotka vastustavat Rantaväylän tunnelihanketta. Ymmärrän hyvin ihmisten huolen näin ison hankkeen mahdollisista haitoista ja varsinkin isoista kustannuksista. Olen tukenut Rantaväylän tunnelihanketta mutta samalla ollut kriittinen ja pitänyt tärkeänä, että kaavoitukseen saadaan parannuksia ja että saamme luotettavia kustannusarvioita. Kustannukset eivät saa karata käsistä ja Tampereen ja tamperelaisten pitää oikeasti hyötyä hankkeesta. Hankkeen edetessä pitää olla hereillä seuraten suunnitelmien toteutumista. Nyt näen, että Rantaväylän tunnelin suunnitelma ja Ranta-Tampellan asemakaava on sellainen mikä voidaan hyväksyä.

Nykyinen suunnitelma on sellainen, että se oleellisesti parantaa kaupunkirakennetta ja ihmisten mahdollisuuksia paitsi liikkua myös päästä nauttimaan Näsijärven rannasta. Hanke on kallis mutta se tulee pidemmällä aikavälillä tuottamaan Tampereelle lisätuloja. Kaupungin tulot lisääntyvät tontinmaan myynnistä ja tulevista kiinteistöveroista. Tunnelihankkeelle on myös varattu yli 60 miljoona euroa valtion rahoitusta, mikä muuten käytettäisiin johonkin toiseen liikennehankkeeseen muualla. Tunnelin myötä saamme uuden asuinalueen ja virkistysalueen aivan keskustan tuntumaan. Alueelle tullaan rakentamaan myös vuokra-asuntoja ja sosiaalista asumista. Ei pidä myöskään väheksyä rakentamisen työllistävää vaikutusta.

Moni kaupunkilainen näkee, ettei tällaisessa taloustilanteessa pidä tehdä investointeja. Ilman uusia investointeja ja kehitystä meillä ei tule jatkossa olemaan varaa kehittää myöskään kaupungin muita palveluita. Pitää muistaa myös se, että Tampere kilpailee muiden kaupunkien kanssa työpaikoista ja asukkaista. Helsinkiin ollaan rakentamassa kahta uutta kaupunginosaa vanhoille satama-alueille ja samalla on myös valmistumassa isoja liikennehankkeita. Tampere ei voi jäädä seisomaan ja katselemaan vierestä kun muita kaupunkeja kehitetään. Meidän pitää näyttää, että olemme valmiita kasvamaan ja että tänne kannattaa myös yritysten investoida. Mikään kaupunki ei ole valmis ja täydellinen, vaan kaupunkien pitää kehittyä ja muuttua. Meidän tulee olla valmiita rakentamaan Tamperetta. Vain sillä tavoin voimme turvata tamperelaisten hyvinvoinnin ja tulevaisuuden.

Lisää kommentti

Roskapostitarkiste (syötä kuvassa oleva teksti kenttään)
Roskapostitarkiste (syötä kuvassa oleva teksti kenttään) Päivitä