(kolumni; julkaistu 10.8.2011 Pirkanmaan Sanomissa )
Lämpimän ja aurinkoisen kesän jälkeen alkaa näinä päivinä uusi kouluvuosi. Pirkanmaalla noin 5000 ykkösluokkalaista aloittaa koulutaipaleensa tänä syksynä.
Itse viiden lapsen äitinä muistan kuinka suuri odotus, jännitys ja into lapsilla on kun he pääsevät uusien koulureppujensa kanssa lähtemään ensimmäistä kertaa oikeaan kouluun. Vanhempana olen myös ilolla lähettänyt lapseni koulutaipaleelle. Suomalaisen peruskoulutuksen taso on erinomainen, niin kuin olemme voineet todeta viime vuosien kansainvälisissä PISA – tutkimuksissa, joissa Suomi on ollut kärkisijoilla. Tasokas peruskoulutus ei kuitenkaan ole itsestään selvää. Meidän tulee jatkossakin panostaa koulutukseen turvataksemme tasokkaan peruskoulutuksen kaikille lapsille. Tarkan menokurin vuoksi istuva hallitus ei pysty panostamaan riittävästi koulutukseen. Tästä syystä kuntapäättäjillä onkin edessä isoja arvovalintoja päättäessään kuntien talousstrategioista tuleville vuosille.
Koulutuksessa tulee huomioida jokaisen oppilaan omat lähtökohdat. Jos lapsi ei vammaisuuden, sairauden tai muun syyn takia pysty seuraamaan tavallista opetusta hänelle tulee perusopetuslain mukaan järjestää erityisopetusta. Erityisopetusta järjestäessä tulee huomioida lapsi ja hänen perheensä. Vanhemmat jotka hoitavat ja kasvattavat lasta jolla on näitä erityistarpeita, on jo lähtökohtaisesti vaikeampaa kuin muilla vanhemmilla. Tätä taakkaa ei tule kasvattaa lisäämällä huolta lapsen opetuksen jatkuvuudesta. Suomessa annettu opetus on ollut hyvää ja lasten tarpeet huomioon ottavaa. Vaikeassakin taloustilanteessa sen jatkuvuus ja tasokkuus tulisi turvata ja erityisopetuksen vaatimukset huomioida esim. kouluavustajien määrissä.
Kesäkuussa nimettyyn hallitukseen valittiin pitkään odotettu ja toivottu Pirkanmaalainen ministeri. Erityisen iloinen olen siitä, että kyseessä oli opetusministerin salkku. Opetusministeri Jukka Gustafssonilla on erinomainen mahdollisuus nostaa koulutuksen tärkeys ja Pirkanmaan erityistarpeet paremmin esille. Toivon, että hänen ministerikaudellaan koulutuksen tasa-arvoisuus ja inhimillisyys näkyisivät entistä paremmin päätöksenteossa.
Tänä syksynä kouluvuotensa aloittavat lapset ja nuoret elävät elämänsä tärkeimpiä vuosia. He tarvitsevat hyvää ja tasa-puolista koulutusta riippumatta siitä mitkä heidän lähtökohtansa elämään ovat.
Leena Rauhala
kansanedustaja, kd