| Kirjoitukset 2008 |
|
|
|
| 29.09.2008 | |
|
Unelmia ja selvityshommia
Arvokkaan ikääntymisen tulee olla arkipäivää. Joillekin tämä toteutuu, toisille se on unelmaa. Pirkanmaalla ja Etelä-Suomessa tutkittiin noin 330 vanhainkodin asukkaan ravitsemustilaa. Tulos oli tyly: vanhuksista noin kolmannes oli vajaaravittuja. Joka kuudennen kohdalla kysymys oli vakavasta aliravitsemuksesta. Vanhustyön ammattilaiset viestittävät, että kotona asuvien vanhusten tilanne on samanlainen. Yhä huonokuntoisemmat vanhukset asuvat kotona kotipalvelun ja kotisairaanhoidon tuella. Tilannetta ei paranna Tampereen vanhusten ruokapalvelun uudistus, jossa lämmin ruoka vaihdettiin pari kertaa viikossa toimitettaviin kylmiin annoksiin. Loppuun asti ei ole mietitty mitä tämä vaikuttaa kaikkein huonokuntoisimpien vanhusten elämänlaatuun. Kun ravitsemus on huonolla tolalla, koko keho toimii säästöliekillä ja vireys laskee. Ravitsemustilan kohentuessa vanhuksen omatoimisuus lisääntyy ja avuntarve vähenee.
Tätä taustaa vasten kuulostaa erikoiselta, että SDP:n puheenjohtaja haluaa kuulla kansalaisten unelmat. Eivätkö ne ole selviä? Eduskuntavaalien alla tuli kaikissa kyselyissä selväksi, että kansa toivoo laadukkaita terveyspalveluita ja panostusta vanhustenhoidon surkeaan tilanteeseen. Yllä olevat tutkimukset kertovat vanhustyön todellisuudesta. Unelmaselvitysten sijaan voisi edettävä sanoista tekoihin.
Arvokas ikääntyminen tarkoittaa sitä, että turvallisuus, riittävä huolenpito ja sisältörikkaat palvelut taataan sekä kotona että laitoksissa asuville. Ikäihmisten yksinäisyyttä on vähennettävä, arkikuntoutusta lisättävä ja palveluihin sisällytettävä toiminnallisuutta ja yhdessäoloa.
Tulevaisuudessa kaupungin rooli tulevaisuuden rakentajana korostuu, kun palvelujen tuottamisessa on löydettävä uusia ihmisläheisempiä tapoja. Niissä on peruspalvelujen lisäksi huomioitava monipuolisesti toimintakyvyn säilymiseen ja hyvään elämään liittyviä asioita.
Leena Rauhala kansanedustaja, pormestariehdokas (kd)
Hyvä elämä syntyy lähellä
Lasse Salmi ja Vesa Heiskanen kirjoittivat (AL 22.8) siitä, miten perhe ja vanhemmat ovat avainasemassa lasten ja nuorten hyvinvoinnin syntymisessä. Olen täsmälleen samaa mieltä heidän kanssaan. Kirjoittajat viittaavat kirjoitukseeni (AL 13.8) ja väittävät, että olisin unohtanut nuoren hyvinvoinnin perusyksikön, perheen ja korostanut yhteiskunnan resursseja. Perhe on ajattelussani yhteiskunnan perusrakenne ja vanhemmuus sen merkittävin voimavara lapsen kasvussa ja kehityksessä. Tämä on itsestään selvä asia.
Kirjoitukseni lähtökohta oli se, että joiltain vanhemmilta vanhemmuus on hukassa, eikä sitä yhteiskunnan taholta riittävästi aina tueta. Jos vanhemmuus on hukassa, siihen tarvitaan ulkopuolista tukea. Kirjoitin, että tarvitseva perhe ei tukea aina saa ja että ” tavoite on turvata, että lapsen ja hänen perheensä ongelmat havaitaan ja niihin puututaan entistä varhaisemmin ja että perhe saa tarvitsemansa palvelut silloin kun niitä tarvitaan.” Mainitsemani moniammatillinen asiantuntemus ottaa koko perheen huomioon. Kritiikki perheen merkityksen unohtamisesta tuntuu haetulta. Olen monessa yhteydessä korostanut vanhemmuuden merkitystä ja äidin ja isän läsnäoloa lapsen arjessa, mutta pitkien työpäivien nyky-yhteiskunnassa ei joustoja lasten hyväksi ole vanhempien toiveista huolimatta juurikaan järjestetty. Näin ollen korjaavia toimenpiteitä valitettavasti aina välillä tarvitaan.
Kirjoitukseni loppuosassa käsittelen sivistysvaliokuntamme näkemyksiä siitä, millaisin toimin nuorten hyvinvointia voidaan parantaa. Osa keinoista on kirjoittajien kritisoimia yksilökohtaisia erityispalveluja, osa koko perhettä tukevia palveluja. Uskon, että molempia tarvitaan.
Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ylläpitäminen ja vahvistaminen on yhteiskunnan perusvelvollisuuksia. Näiden velvollisuuksien toteuttamisessa pitää tukeutua sen perusyksikköön, perheeseen ja lapsen muihin lähiyhteisöihin. Aito välittäminen ja rakastaminen tuovat lapsen ja nuoren elämään koko elämää kantavaa tasapainoa. Lapseen ja aikuistuvaan nuoreen on sitouduttava ja jaettava heidän kanssaan ilot ja surut. Hyvän elämän edellytykset syntyvät lähellä. Tämä on puolueemme kuntaohjelmankin ydinajatus.
Salmi ja Heiskanen toteavat, että vanhemmuuden haasteisiin löytyy ratkaisuja. Mielelläni kuulisin heiltä ja muilta hyvinvoinnin näkijöiltä konkreettisia esityksiä näistä ratkaisuista.
Leena Rauhala Sivistysvaliokunnan jäsen (kd)
Opetuksen ja oppimisen juhlaa
Kesä on taittunut syksyyn. Joskus kesää joutuu viettämään kylmemmissäkin säissä, kuten tämä kesä on osoittanut. Toivottavasti jokainen kesälomalainen on kuitenkin saanut kerättyä uusia voimavaroja syksyn haasteita varten. Lepo ja virkistys ovat elämän peruselementtejä, jotka mahdollistavat tuloksellisen työnteon. Vaikka ilmastonmuutos on todellisuutta, on Suomessa ainakin vielä mahdollisuus nauttia neljän vuodenajan elämään tuomasta rytmityksestä, kovista pakkastalvista ja kesän lämmöstä.
Syksyn alku on koululaisille ja opettajille tavallaan vuodenvaihde, sillä siitä alkaa aina uusi lukuvuosi. Jokainen lapsi on tärkeä, kasvava taimi, jonka on tultava kuulluksi ja nähdyksi opetuksessa ja kasvatuksessa. Siksi suuret luokkakoot ovat huolestuttava piirre koulumaailmassa. Kaikkien oppilaiden olisi saatava riittävästi aikaa oppimiseen ja opettajien aikaa ohjaamiseen ja opettamiseen, mutta luokkien XL-koko ei tätä pyrkimystä tue. Suomessa ei tällä hetkellä ole opetusryhmän koosta säädöksiä, vaikka syytä kyllä olisi. Koulutuksen arviointineuvoston raportin mukaan 25 oppilasta suuremmat ryhmät ovat pedagoginen ongelma, johon pitäisi puuttua. Opettajien arvioiden mukaan maksimimäärä oppilaita saisi alaluokilla olla korkeintaan 18, yläluokilla 24 ja työtunneilla 16, jotta opettaminen ja oppiminen olisi tehokasta ja kaikki oppilaat huomioivaa. Todellisuus on kuitenkin se, että jopa 30 oppilaan ryhmät ovat tuiki tavallisia.
Koulun tehtävä on paitsi opettaa tietoja ja taitoja, myös toimia vanhempien kanssa kasvatuskumppaneina, pääasiallisen kasvatusvastuun ollessa kuitenkin vanhemmilla. Lapsuuden yli ei voi kävellä, siksi kasvatustavoitteet on laadittava yhdessä ja kasvatusvastuu sekä kotona että kouluissa otettava vakavasti. Hyvän kasvatuksen tuloksena lapsemme kasvavat henkisesti tasapainoisiksi ja onnellisiksi yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi, jotka löytävät paikkansa työelämässä ja muiden haasteiden edessä. Hyvän peruskoulutuksen jälkeen tarvitaan ammatillista koulutusta, koska työelämän vaatimukset kasvavat koko ajan. Koulutus antaa välineitä selviämiseen muutostilanteissa, itsenäiseen ajatteluun, rohkeuteen tehdä oikeita valintoja sekä nöyryyttä vastaanottaa palautetta.
Vuodelle 2009 valtiovarainministeriö on esittänyt perusopetuksen laadun kehittämiseen 20 miljoonaa euroa lisärahaa mm. opetusryhmien kokojen pienentämiseen sekä tuki- ja erityisopetukseen. Työvoiman kohtaanto-ongelman purkamiseen on tulossa 15 miljoonaa euroa lisää. Se on tarkoitus käyttää nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen sekä saada lisää ammatillisen peruskoulutuksen paikkoja ja maahanmuuttajien ammatillista koulutusta. Pientä lisärahaa on tulossa myös oppisopimuskoulutukseen. Nämä lisärahat ovat budjetissa oikea suunta, jos niitä vain käytetään tarkoituksensa mukaisesti ja koulutuksen tasa-arvoisuuden lisäämiseksi.
Suomessa on ilmainen ja erittäin tasokas koulutus. Jokaisella on tasapuolinen mahdollisuus hyötyä tästä koulutuksesta ja luoda sitä kautta itselleen hyvän elämän puitteet. Vanhempanakaan ei ole myöhäistä aloittaa kouluttautuminen, aikuisena opiskelu on jopa erittäin palkitsevaa. On kuitenkin tärkeää, että jokainen nuori kouluttautuu, koska vanhempana opiskelun aloittaminen voi olla käytännön syistä erittäin hankalaa. Monet romanijärjestöt tekevät arvokasta työtä lasten ja nuorten asioissa, mm. lastensuojelutyössä, lisäämällä kulttuuritietoa kouluissa, saamalla romanikoulunkäyntiavustajia luokkiin jne. Tässä tärkeässä työssä Romano Missiokin haluaa kantaa kortensa kekoon.
Nauti ystävistäsi, perheestäsi ja suvustasi. Katsele ihmetellen syksyistä luontoa, auringonpaistetta ja sateisia päiviä. Elämä on tarkoitettu elettäväksi. Elä ja anna kiireen mennä. Sinulla on vain yksi elämä. Elä sitä täysillä jo maan päällä, sillä se on Jumalan lahja sinulle!
Siunattua syksyä!
Leena Rauhala
Nuorten hyvinvointiin on investoitava
Suomalainen lapsi ja nuori voi pääosin hyvin, mutta kasvavassa määrin monet jäävät hyvinvoinnin ulkopuolelle. Kolmessa vuodessa köyhyysrajan alapuolelle jääneiden lasten määrä on kasvanut kolmanneksella, nyt köyhiä lapsia on 136 000. Samalla lastensuojelun tarve on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa ja määrä kasvaa joka vuosi. Nämä luvut kertovat rumaa kieltään. Kaikista lapsista ei välitetä, vanhemmuus on hukassa, eikä sitä yhteiskunnan taholta tueta.
Reilu puoli vuotta voimassa ollut lastensuojelulaki painottaa ehkäisevän työn merkitystä. Tavoite on turvata, että lapsen ja hänen perheensä ongelmat havaitaan ja niihin puututaan entistä varhaisemmin ja että perhe saa tarvitsemansa palvelut silloin kun niitä tarvitaan. Nyt apua ei aina tarvittaessa saa, vaikka resursseja jonkin verran on lisättykin.
Kuluneen eduskuntakauden aikana olemme sivistysvaliokunnassa etsineet keinoja yhteiskuntamme erääseen polttavimpaan haasteeseen: nuorten syrjäytymiseen. Asia on tärkeä, sen ovat monet kesän tapahtumat osoittaneet, mutta vielä enemmän ne hiljaiset elämänkohtalot, jotka eivät koskaan tule lehtien palstoille. Jokaisella pitäisi olla oikeus päästä osallisiksi hyvinvoinnista ja yhteiskunnan täysivaltaisesta jäsenyydestä. Tämä ei kaikkien kohdalla toteudu.
Kuntiin tarvitaan moniammatillista asiantuntemusta sektoriajattelun sijaan. Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyssä tarvitaan kokonaisvaltaista näkemystä: mielenterveyspalvelut, neuvola, päivähoito, opetus, kouluterveydenhuolto ja nuorisotoimi ovat osa lastensuojelua.
Sivistysvaliokunnassa olemme esittäneet käyttöönotettavaksi seurantajärjestelmää, jossa tarkkailtaisiin peruskoulun päättäneitä nuoria esimerkiksi 25-vuotiaiksi saakka. Vastuutaho seuraisi nuoren sijoittumista oppivelvollisuusiän jälkeen seuraavaan oppilaitokseen tai muuhun toimintaan sekä hänen selviytymistään siellä ainakin vuoden verran. Sen jälkeen kunta nimeäisi seuraavan vastuutahon. Se voisi olla koulu, virasto tms. Näin huomattaisiin herkemmin ne vaiheet, joissa nuori tippuu yhteiskunnan kelkasta ja hänelle voitaisiin antaa tarvittavaa tukea.
Sivistysvaliokunnan suunnitelmissa on myös kouluterveydenhuoltoa koskevaa lainsäädännön terävöittäminen ja salassapitosäännösten selkeyttäminen niin, etteivät ne estäisi toimivaa oppilashuoltoa. Nuorten syrjäytymisen toimintaohjelmassa on myös koko varhaiskasvatuksen siirtäminen opetustoimen alaisuuteen sekä opetusryhmien kokojen kohtuullistaminen.
Valtiovarainministeriö esittää budjettiesityksessään ensi vuodeksi lisärahoja ammatillisen peruskoulutuksen paikkoihin, nuorten syrjäytymiseen, maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen ja perusopetuksen laadun kehittämiseen yhteensä 35 miljoonaa euroa. Samaan aikaan veronalennuksiin kaavaillaan 800 miljoonaa. Veronalennukset ovat tervetulleita, mutta epäsuhtaisista luvuista voi selkeästi nähdä hallituksen arvovalintojen suunnan.
Leena Rauhala Sivistysvaliokunta (kd)
Budjettiesitys pettää lupauksia
Aina ei saa sitä mitä tilaa. Valtionvarainministerin budjettiesitys osoittaa, että hallituspuolueilla ei ole vieläkään aikeita lunastaa vaalilupauksia terveydenhuollon ja vanhustenhoidon tason kohentamisesta. Samat puolueet pitivät ennen eduskuntavaaleja näitä ykköstavoitteina, mutta nyt on toisin: hallitus asettaa tuloverokevennykset palvelujen parantamisen edelle. Samoin antaa odottaa itseään lupaus lapsilisien sitomisesta indeksiin, jonka piti olla puheenjohtaja Kataiselle kynnyskysymys hallitukseen menolle.
Korkean inflaation oloissa ei ole viisasta upottaa talouden liikkumavaraa ylimitoitettuihin tuloverokevennyksiin. Ensi vuoden osalta riittäisi tuloverotukseen inflaatio- ja palkankorotustarkistus, joka sekin maksaisi 500 miljoonaa. Palvelujen parantaminen on investointi kansalaisten terveyteen, työkykyyn ja siten panostus myös talouskasvuun.
Budjettiriihessä painopiste on asetettava elintärkeiden palvelujen, terveydenhuollon ja vanhustenhoidon tason parantamiseen. Verokevennysvara on mitoitettava niin, että vaalilupaukset terveydenhuollon ja vanhustenhoidon puutteiden korjauksesta kyetään toteuttamaan. Lasten ja nuorten hyvinvointia tukeva turvaverkko on päässyt monella tavoin repeilemään. Lasten ja nuorten psykiatrisesta hoidosta, kouluterveydenhuollosta tai lastensuojelusta säästäminen on kohtalokasta, sen seurauksena entistä useampi alaikäinen jää vaille tarvitsemaansa apua, ja ongelmat lisääntyvät. Terveyspalvelujen kivijalka, terveyskeskustoiminta, on paikoitellen lähes kriisitilassa.
Kansa tilasi viime eduskuntavaaleissa parempia palveluja ikäihmisille ja lapsille ja nuorille. On lupausten pettämistä, jos kansa ei tilaamaansa saa.
Leena Rauhala Kansanedustaja (kd)
Yhdenvertaisuutta vammaisille
Toukokuussa vieraili luonani eduskunnassa kehitysvammaisten ryhmä. Saimme jakaa paljon ajatuksia ja kokemuksia mm. vammaisten sijoittumisesta työelämään. Oli hienoa huomata, miten innokkaasti ja lämpimästi he suhtautuvat työhönsä. Erilaiset hyllyjen järjestelytehtävät, mapitus, lajittelu yms. ovat töitä, joihin ei useinkaan löydy tekijöitä. Vammaiset henkilöt kuitenkin nauttivat näistä työtehtävistä; oma työ on opeteltu hyvin ja se koetaan suurena ilona elämässä.
Tätä yritteliäisyyttä ja intoa ei kuitenkaan tueta riittävästi, sillä eläkkeen lisäksi vammainen henkilö saa ansaita veronalaista tuloa korkeintaan 588,66 e /kk. Tulorajan ylittyessä on eläke vaarassa ja lisäksi asumistukeen vaikuttaa alentavasti jo pienikin ansiotulo. Pieni palkka ei riitä korvaamaan eläketuloa ja siksi rajat olisi syytä määritellä uudelleen. Työn palkitsevuus ja kokemus omasta osaamisesta on vammaisellekin ensiarvoisen tärkeää. Yritteliäisyyttä ja työn tekemisen halukkuutta ei tulisi lannistaa, vaan siihen tulisi mahdollisuuksien mukaan kannustaa. Täsmällisyys, ahkeruus ja motivoituneisuus ovat vammaisten työntekijöiden vahvuuksia; tällaisia ominaisuuksia työnantajat arvostavat. Yhteiskunnan tehtävänä on tehdä vammaisten rekrytoinnista houkuttelevaa erilaisin työllistämisen tukitoimin ja tehdä työllistymisestä kannattavaa sekä työnantajalle että työntekijälle.
Katselin vähän aikaa sitten tv-ohjelman, jossa puhuttiin paitsi vammaisten työllistymisestä, myös asumisen vaikeuksista. Laitoksissa vammaiset eivät koe saavansa riittävästi yksityisyyttä eikä kokemusta aikuisuuden tuomasta itsenäisyydestä. Kodeissa asuvien vammaisten osalta vanhempien ikääntyminen asettaa omat kasvavat haasteensa ja vanhemmilla on huoli lastensa toimeen tulemisesta sen jälkeen, kun vanhemmista aika jättää. Räätälöityjä asumispalveluja sekä päiväpaikkoja olisi oltava riittävästi tarjolla, jotta vammaisten yhdenvertaisuus toteutuisi edes tältä osin; näin vammaiset henkilöt voisivat elää omaa, itsenäistä elämäänsä vammastaan huolimatta. Erilaiset tuetun asumisen muodot olisivat paitsi inhimillisempiä, myös edullisempia kuin laitospaikat. Kaikki järkisyyt siis puoltavat toimintatapojen muuttamista, mutta pyörät pyörivät hitaasti. Muutoksen tuulia suhtautumisessa vammaisiin yhdenvertaisina henkilöinä kaivataan paitsi meidän päättäjien keskuudessa, myös yleisissä asenteissa.
Vammaiset lokeroidaan usein tiettyyn kategoriaan ja heidän puolestaan määritellään, mitä he voivat tehdä ja mitä eivät voi. Tämä ajattelutapa on sulkenut liian monet sekä älyllisesti että fyysisesti vammautuneet neljän seinän sisälle vailla mahdollisuutta normaaliin kanssakäymiseen, työhön ja harrastuksiin. On väärin erilaisin ohjaustoimin ajaa ihmiset tiettyihin valintoihin vain siksi, että he ovat vammautuneet. On aika muuttaa asenteita ja turvata vammaisten ihmisoikeudet kaikilla elämänalueilla.
Leena Rauhala Kansanedustaja (kd)
Ikääntyvien työikäisten työhyvinvointi ja kuntoutus
Jokainen meistä toivoo hyvää terveyttä ja jaksamista työelämässä mahdollisimman pitkään; työeläkevakuuttajien tutkimuksen (2007) mukaan kaksi kolmesta työikäisestä uskoo jaksavansa työssä 63 -vuotiaaksi ja ylikin. Jos työ on mielekästä ja työyhteisö kannustavaa, on mieluista jatkaa työntekoa mahdollisimman pitkälle. Joskus kuitenkin työn kuormittavuus vie voimat. Kuormitus voi olla fyysistä tai psyykkistä. Tällöin on ymmärrettävää, että eläkkeelle lähtöä halutaan aikaistaa. Työssä jaksamista edistävät mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön, rakentava johtaminen ja positiivinen työilmapiiri sekä aktiiviset kuntouttavat toimenpiteet.
Ikääntyvien kuntoutus on toimenpide, jonka tavoitteena on välttää ennenaikainen eläköityminen ja palauttaa kuntoutettavan työkyky. Kuntoutuksen tarpeen havaitsemisella on lähiesimiehillä ja työterveyshuollolla merkittävä rooli ja sitä kautta tehdään strategia ammatillisen (työkyky ja ansiomahdollisuudet), lääkinnällisen (psyykkinen ja fyysinen toimintakyky) ja sosiaalisen (sosiaalinen toimintakyky) kuntoutuksen toteuttamiseksi. Parhainkaan fyysinen kuntoutus ei tuota niitä tuloksia, joita kaivataan, jos työhyvinvoinnin sosiaalinen puoli jää heikoille kantimille. Sosiaalinen pääoma koostuu ihmisten välisistä suhteista ja niiden laadusta. Työyhteisön vertikaaliset ja horisontaaliset suhteet ovat rakenteellisesti sosiaalista kunnan ja työyhteisön pääomaa ja siksi niihin tulee panostaa samankaltaisella merkityksellisyydellä kuin fyysiseen hyvinvointiin. Vuonna 2005 mielenterveyshäiriöt olivat toiseksi suurin työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen syy. Suurin haaste Suurimpia työhyvinvoinnille ovat kuitenkin ergonomiaongelmat sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet; ne ovat Euroopan yleisin työperäinen ongelma. Vuonna 2005 ne olivat kunta-alan työkyvyttömyyseläkkeellejäämisten suurimpana syynä. Vuosittain Suomessa siirtyy tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle noin 8000 työntekijää. Muita varhaisen eläkkeelle jäännin riskitekijöitä ovat vähentynyt vapaa-aika, vammat, lisääntyneet töistä poissaolot ja alkoholin väärinkäyttö. Ennaltaehkäisevillä toimilla on suuri merkitys, sillä niillä vähennetään myöhempiä, kuntouttavia toimia. Jo pelkkä liikunnan lisääminen tunnilla viikossa vähentää huomattavasti tuki- ja liikuntaelinsairauksien syntyä, ehkäisee muunkin fyysisen kunnon rapautumista ja vaikuttaa mielenterveyden ylläpitoon merkittävällä tavalla. Myös työergonominen neuvonta vaikuttaa huomattavasti työssä jaksamiseen. Jos työssä uupumista ja sairauksia kuitenkin syntyy, on kuntouttavalla työotteella ja tukipalveluilla merkittävä rooli työkykyiseksi palautumisessa. Työyhteisölle on tarjolla erilaisia kuntoutusvaihtoehtoja. Kunnossa kaiken ikää -ohjelma sekä työkykyä ylläpitävä kuntoutus (TYK) ovat hyviä ja vakiintuneita aktivointiohjelmia, joilla pyritään vaikuttamaan sekä kollektiivisella että yksilöllisellä tasolla ikääntyvien työikäisten fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin sekä työ- ja toimintakykyyn. Lisäksi vaihtoehtona on ammatillisesti syvennetty lääketieteellinen kuntoutus (Aslak), joka on tiivis ja ryhmätasoinen toimintamuoto. Yksilöllisen henkisen ja fyysisen työhyvinvoinnin petraamiseksi voi työterveyshuollon kautta hakeutua vaikkapa kuntoremonttiin, jonka kautta saa neuvoja omasta henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista. Työhyvinvointi kattaa koko työelämän ja sen positiivisen laadun ja sen ylläpitämisestä hyötyy paitsi työnantaja ja työntekijä, myös koko yhteiskunta. Hallituksen tänä keväänä julkaistu terveyden edistämisen politiikkaohjelma painottaa ikääntyvien terveyden ja toimintakyvyn edistämistä. Siksi työorganisaatiota on tuettava toimintatapojen uudistamisessa myös yhteiskunnan taholta. Jos eduskunta tukee työnantajaa tässä tavoitteessa (lainsäädäntö ja muut tukevat toiminnat) ja työnantaja vuorostaan antaa työntekijälle kaiken mahdollisen tukensa henkiseen ja fyysiseen terveyteen (työpaikan turvallisuus, työhygienia ja työterveys), jaksaa työntekijä paremmin työelämässä normaaliin eläkeikään saakka. Työhyvinvointi on yhteinen asia! Leena Rauhala Kansanedustaja (kd) Eduskunnan TULES-ryhmä
Rakkaat lukijat,
Lapset ja nuoret ovat kaikkien kulttuureiden ilon ja elämäuskon lähde, kuten arkkipiispa Jukka Paarma on osuvasti todennut Lapset elämänkoulussa -kansalaisvaltuuskunnan kannanoton esipuheessa.
Maassamme suurella osalla lapsista on paremmat ulkoiset mahdollisuudet kuin koskaan aiemmin hyvään ja tasapainoiseen elämään ja tämä on suuri ilon aihe. Silti maassamme on kasvava joukko lapsia ja nuoria, joilla menee huonosti sekä henkisesti että aineellisesti ja tämän vuoksi meidän vastuussa olevien aikuisten on tehtävä parhaamme, jotta näiden lasten ja nuorten hyvinvointi voitaisiin kaikin mahdollisin keinoin turvata. Lapsuus on korvaamatonta aikaa emmekä saa ohittaa vastuutamme lapsista. Lapsi tarvitsee tavallisen elämän; rakkautta ja turvallisuutta.
Romano Missiolla on tärkeä tehtävä lastensuojelualueella erityisesti romaniperheiden kasvatustyön tukemisessa ja lastensuojelussa. Uuden lastensuojelulain tarkoituksena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen viranomaisten välisessä yhteistyössä sekä lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelutyön toteuttamisessa. Perheet tarvitsevat tukea ja yhteistyö romaniperheiden kanssa on tärkeää. Lapset tarvitsevat aikaa ja aikuisia ja on erittäin tärkeää vahvistaa kotien ja koulujen välistä yhteistyötä. Pääasiallinen kasvatusvastuu on vanhemmilla, mutta Koulujen ja päiväkotien tehtävä on tukea ja neuvoa vanhempia kasvatuskysymyksissä. Vanhemmuutta voidaan tukea myös muillakin palvelusektoreilla, joihin kuuluvat mm. neuvola, kotipalvelu, päiväkoti ja oppilashuolto.
Pääministeri Vanhasen II hallitusohjelmassa on lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelmassa kirjaus, että hyvinvoivat lapset ja nuoret ovat ikääntyvän Suomen paras vanhuuden turva. Erilaisin toimin tulee vahvistaa yhteisöllisyyttä, vanhemmuutta ja keskinäistä vastuuta lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Lapsi tarvitsee vanhemmilta ja kasvattajilta aikaa ja rakkautta kasvaakseen eheäksi ja vastuulliseksi aikuiseksi.
Eduskunnan yksi tärkeä tehtävä on budjetin laatiminen ja hallitus on antanut kevään kuluessa kehysselonteon. Siinä linjataan hallitusohjelman toteuttamiselle ja eri toimialoille valtion antama rahoitus. Budjettilinjauksen tavoitteena on lisätä suomalaisten hyvinvointia parantamalla edellytyksiä työllisyyden tuntuvalle kasvulle. Vuosien 2009- 2011 kehyksien käsittelyn yhteydessä Sivistysvaliokunta omassa lausunnossaan korosti nuorten koulutukseen pääsyn merkitystä ja syrjäytymisen ehkäisemistä. On tärkeää estää syrjäytymiskierre jokaisen lapsen ja nuoren kohdalla ja löytää toimenpiteitä, joilla voidaan estää työvoiman ja työn kohtaamisongelmia. Ammatillisen peruskoulutuksen ja lisäkoulutuksen opiskelijapaikkojen lisäämisellä voidaan auttaa opiskelijoita löytämään itselleen sellainen opiskelupaikka, joka motivoi ja innostaa opiskelemaan ja löytämään oman työelämäpolun koulutuksen jälkeen. Ilman koulutusta on vaikeaa saada työtä ja sitä kautta riittävää toimeentuloa. Sivistysvaliokunta kiinnitti huomiota myös siihen, että maahanmuuttajien ja romanien koulutus vaatii lisäpanostuksia.
Olemme monien haasteiden edessä; työtä tulee arvioida ja kehittää koko ajan. Uuden lastensuojelulain velvoitteet tulee kartoittaa ja Romano Mission hallitus haluaakin yhdessä työntekijöidensä kanssa kehittää työtä vastaamaan tämän päivän tarpeita. Työn strategioita on arvioitava ja on löydettävä oikeita painopistealueita työn uusissa haasteissa. Näillä sanoilla haluan rohkaista Romano Mission työn ystäviä ja tukijoita tekemään ilolla ja rakkaudella työtä lasten ja perheiden hyväksi. Tarvitsemme yhteisöllisyyttä ja välittämistä, lähimmäisen palvelua ja kunnioittamista.
Aurinkoista, siunattua kevättä!
Leena Rauhala Kansanedustaja/kd Romano Mission hallituksen pj
Stakes ja Kuntaliitto julkaisivat helmikuussa Ikäihmisten palvelujen laatusuositukset. Laatusuosituksen tavoitteena on edistää ikäihmisten hyvinvointia ja terveyttä sekä parantaa palvelujen laatua ja vaikuttavuutta. Tätä vaatii Suomen perustuslakikin, jonka mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien toteutuminen, kuten oikeus yhdenvertaisuuteen ja välttämättömään huolenpitoon.
Laatusuositus tukee kuntia kehittämään ikäihmisten palveluita paikallisista tarpeista ja voimavaroista lähtien yhteistyössä kolmannen sektorin, yksityisten palveluntuottajien sekä asiakkaiden, omaisten ja muiden kuntalaisten kanssa. Kuntia ohjataan laatimaan ikääntymispoliittinen strategia, jonka toimeenpano kytketään kunnan talousarvioon ja -suunnitelmaan. Laitoshoidon sijaan tarkoitus on panostaa kotipalveluihin ja omaishoitoon. Kotiin saatavien palvelujen määrää on lisättävä, samoin kuin omaishoitajien kuntoutusta ja tukea vapaapäivien osalta.
Lisäksi tarvitaan kodinomaisia hoitoyksiköitä, jotka on porrastettu hoidettavien kunnon mukaan ja jossa voidaan toteuttaa myös arvokas ja kivuton saattohoito. Hoito- ja palvelukodeissa ikääntyneellä on mahdollisuus omaan huoneeseen, riittäviin kuntoutus- ja virkistyspalveluihin sekä hengellistä ja henkistä toimintaa omien toiveiden mukaan.
Lisäksi palveluvalikoimaa on monipuolistettava neuvonta- ja muilla ehkäisevillä palveluilla ja terveyttä, toimintakykyä ja kuntoutumista on tuettava kaikissa palveluissa. Tarvitaan varhaista puuttumista ongelmiin ennen kuin ne kasaantuvat ja vievät kyvyn selviytyä kotona. Palvelujen tarpeen havaitsemiseksi kaivataan enemmän etsivää työtä ja gerontologista sosiaalityötä. Huomioita toimintakyvyn muutoksista voi tehdä esimerkiksi kodinhoitaja tai senioripiste, jossa käydään vaikka mittauttamassa verenpainetta. Tällaisia matalan kynnyksen neuvontapisteitä, joissa ongelmat voidaan havaita jo varhaisessa vaiheessa, tarvitaan lisää.
Leena Rauhala Kansanedustaja (kd)
Asukkaiden etu on myös Tampereen etu
Aamulehdessä on puitu Tampereen kaupungin kotipalvelukuriirin kilpailuttamisen seuraamuksia. Ruokakorin hintavertailun jättäminen pois tarjouspyynnöstä sai aikaan voittaneelle palveluntarjoajalle kiusauksen vetää kuljetuksen hinta pohjiin ja siirtää kulut ruokakoriin, kun muut kilpailijat todennäköisesti ottivat laskelmissaan huomioon myös ruokakorin järkevän hinnoittelun. Tampere lankesi tähän vipuun - joka vahingossa tai sitten ei. Tampere näyttääkin olevan kiinnostunut vain omien kustannustensa alentamisesta. Lisää säästöä saadaan, kun vanhukset siirtyvät käyttämään yksityisen palveluja, joka on tätä nykyä edullisempaa, kuin kaupungin tarjoama palvelu. Lainkirjain on kuitenkin täytetty. Eläköön laki! Jos siis joku ei halua tätä palvelua, niin minkäs sille sitten mahtaa…tämä ainakin tuntuu olevan päättäjien viesti.
Pitkään on saatu pidettyä aisoissa ’köyhät kyykkyyn’ – mentaliteettia, mutta nyt taas nähtiin, että se henki elää ja voi hyvin. Samoin elää välinpitämätön, byrokraattinen ja kylmä ote kaupunkilaisia läheisesti koskettaviin asioihin. Surullinen olo tuli, kun kuvittelin olevani se sairaseläkkeellä oleva mummo, joka joutuu miettimään jokaista euroaan ja jolla ei ole mitään mahdollisuuksia hangoitella virkamieskoneistoa vastaan. Siinä tulee pelon, huolen, masennuksen ja erittäin suurella todennäköisyydellä myös kiukun tunteet pintaan.
Matti Apunen käsitteli 7.4. ylänurkan kirjoituksessaan todella nasevasti tätä mummojen ja pappojen ahdinkoa. Hyvä! Ennemmin on suojeltava asukkaiden oikeuksia kuin päättävien virkamiesten huolta omasta maineestaan. Valta tuo vastuuta ja oikeutuksen valtaan tuo kansalaisten luottamus siihen, että asioita ajetaan ensisijaisesti heidän, eikä valtaapitävien hyväksi. Oikeudenmukaista hallitsijaa kansa rakastaa.
Ruoka on hyödyke, jota tarvitsee jokainen – köyhä ja rikas. Sen hankkimisen ei tulisi olla ylenmääräisen vaivan takana huonosti liikkumaan pääseville vanhuksille. Se ei ole luksustuote, josta tulisi maksaa ylimääräistä, koska se on hengissä pysymisen ehto. Ruualla keinottelu vanhusten kustannuksella ei kuulu sivistyneen yhteiskunnan menettelytapoihin. Se, että Tampereen kaupunki välittää asukkaistaan, on myös Tampereen etu. Asukkaita ei tule kohdella alempiarvoisina holhokkeina, vaan asiakkaina, joiden tyytyväisyys on myös tilaaja-tuottajamallin toteutuksen A ja O.
Leena Rauhala Kansanedustaja (kd)
Vammaiset näkyviksi yhteiskunnassa
Joka kymmenennellä suomalaisella on jokin elämään vaikuttava vamma. Heille tasavertaisuus ja palvelujen saaminen ei ole itsestäänselvyys. Vammaiset kohtaavat päivittäin toiminnallisia, asenteellisia ja vuorovaikutukseen liittyviä esteitä ympäristössään. Parempi yhteiskuntasuunnittelu, asennekasvatus ja suora tuki poistaisivat näitä rajoitteita ja vaikutuksia vammaisen ihmisen elämässä.
Vammaisjärjestöt ovat viime vuosina nostaneet henkilökohtaisen avustajan tarpeen ykkösasiakseen. Asia jäi viime eduskuntakaudella hoitamatta, koska se ei mahtunut budjetin rahoituskehykseen ja vaikeavammaisuuden määritelmää pidettiin epäselvänä. Viime viikolla asiasta keskusteltiin eduskunnassa lakialoitteen pohjalta, joka sai eduskunnan lähetekeskustelussa laajan kannatuksen. Toivottavasti kannatus kestää syksyn budjettineuvotteluihin ja ensi vuoden budjettikehyksiin tälle asialle raivataan tilaa.
Tässä markkinavetoisessa yhteiskunnassa emme saa hukata ihmisyyden ydintä ja sydämen tietä, joka kertoo miten meidän on kohdattava toinen toisemme. Ei sillä ole merkitystä, miltä me näytämme tai mitä me aikaansaamme sen rinnalla, mitä me olemme toinen toisillemme.
Leena Rauhala
Sain osallistua sivistysvaliokunnan matkalle Washingtoniin 16. - 23.2. ja kokemus oli mieleenpainuva. Vierailun päätavoitteena oli kerätä taustatietoa yliopistolain muutoksen valmisteluun. Yliopistolaki tulee tällä tietoa valiokunnan käsittelyyn alkuvuonna 2009.
Tutustuimme Harvardin, Georgetowin ja George Washingtonin yliopistoihin, vierailimme mm. National Science Foundationissa ja kongresissa ja tapasimme mm. Maailmanpankin edustajia. Erityisen mielenkiintoinen vierailukohde oli Massachusetts Institute of Technology (MIT), joka tekee laajasti yhteistyötä yritysten kanssa toimien kuitenkin tutkimuskentällä tuloksien osalta läpinäkyvästi ja hyödyntäen itse tutkimusten tuotteena syntyneet tekijänoikeudet.
Koulutusjärjestelmän erilaisuus Suomeen verrattuna tuli selvästi esille. Yhdysvalloissa vanhemmat alkavat säästää lapsille koulutusrahoja jo syntymästä lähtien, sillä lukukausimaksut voivat olla jopa 50 000 USD, huippuyliopistoissa vieläkin enemmän. Suomessa kaikki voivat päästä opiskelemaan varallisuudesta riippumatta ja tämä on suuri yhteiskunnallinen voimavaramme. Positiivista huomiota kiinnitin opetuksen vuorovaikutuksellisuuteen. Saimme kuulla erilaisista opetusmetodeista ja tutustumiskohteissa annettiin suuri arvo pienille opetusryhmille ja opettajat olivat oppilaiden käytettävissä. Opettajan ja opiskelijan vuorovaikutukselle annettiin suuri arvo. Opettajat olivat oppilaiden sparraajia. Professorien määrä opiskelijaa kohti on huomattavasti suurempi USA:ssa kuin meillä Suomessa ja he ovat opiskelijoita varten, eivät suljettujen ovien takana tavoittamattomissa.
Suomessa opettajankoulutus on huippua; meillä on hyvin koulutetut ja työstään innostuneet opettajat, jotka haluavat tehdä parhaansa opiskelijan eteen oppimisessa ja elämään kasvamisessa niin perusopetuksessa kuin korkeakouluopinnoissa, mutta valitettavasti oppimisympäristömme ei kuitenkaan hyödynnä näitä voimavaroja. Opettajamme törmäävät kerta toisensa jälkeen säästämisen ja suurten opetusryhmien aiheuttamaan hevoskuuriin ja joutuvat tinkimään tavoitteistaan. Vierailu laittoi toden teolla pohtimaan sitä, miten meilläkin pystyttäisiin antamaan opettajille enemmän tilaa toteuttaa innovaatioita ja luovuutta.
Suuren vaikutuksen teki vapaaehtoisuuden innostus, jota kohtasimme. Opiskelijat saattavat olla vapaaehtoisesti töissä erilaisissa sosiaali- tai terveydenhuollon kohteissa tai kirjastoissa. Näissä paikoissa opiskelijat saavat ohjauksen kautta kokemusta eri aloista. Samalla karttuu taitoja sosiaalisesta elämästä, yhteiskunnasta, vastuun otosta ja yhteisestä tekemisestä. Näillä asioilla on merkitystä myös jatko-opintoihin pyrkiessä.
Kaikki tutustumiskohteet osoittivat, mikä merkitys on tutkimuksella, huippuopetuksella ja niiden yhteyksillä elinkeinoelämään. Rahoituksen tuki on erityisen tärkeä. Valtio rahoittaa tutkimusta, mutta USA:ssa myös säätiöt ja yksityiset tukijat ovat merkittävässä roolissa yliopistojen ja instituuttien toiminnassa
Jotkut asiat ovat kulttuurisidonnaisia ja eivät välttämättä toimi yksi yhteen eri maissa. Kuitenkin toistemme kunnioittaminen on se, mitä kulttuurieroista huolimatta voidaan kaikkialla toteuttaa. Positiivinen asenne itseemme ja toisiimme on voimavara, jonka avulla voi ponnistaa huippusuorituksiin sekä opiskelussa että työelämässä.
Leena Rauhala Kansanedustaja (kd) Sivistysvaliokunnan jäsen
Tampereen Näyttelijäntyön laitos ristiaallokossa
Pertti Salovaara kirjoitti ajankohtaisesta tilanteesta eli Tampereen Näyttelijäntyön laitoksen eli Nätyn ahdingosta (Al 11.2). Haluaisin vielä tuoda omia pohdintojani Salovaaran hyvien ajatusten tueksi.
Nätyä ollaan pakkoliittämässä vuonna 2010 taiteen huippuyliopistoon. Ajatellaan, että keskittämällä yksiköt tähän yliopistoon saavutettaisiin maksimaalisia hyötyjä. Joskus on näin, mutta tässä tapauksessa voivat nämä tavoitteet jäädä tyhjiksi. Kuten Salovaara totesi, koulutuksen keskittäminen yhteen paikkaan ei ole laadunvarmistuksen kannalta hyvä asia, puhumattakaan aluekehittämisen näkökulmasta, joka varmasti eriarvoistaa Helsingin ulkopuolisia alueita entisestään tällaisten monopoliratkaisujen myötä. Tilannetta olisi näin fuusioitumisten ja hallinnollisten liitosten kulta-aikana tarkasteltava pientenkin yksiköiden näkökulmasta.
Tampere on tunnettu kulttuurikaupunki. Näyttelijätyön laitoksen lakkauttaminen Tampereelta olisi takaisku sille kulttuuritoiminnalle ja perinteelle, jota Tampereella on pitkään vaalittu. Tampere on teatterikaupunki ja on luontevaa, että täältä myös valmistuu taiteentekijöitä näihin teattereihin sen sijaan, että Tampere olisi kulttuuri-Suomessa vain sivupiste, jonne näyttelijöitä silloin tällöin sattuu eksymään töihin. Nätystä valmistuneiden työllistymisluvut ovat todella hyvät. Tampereelle on myös kehittynyt oma teatterialan koulutuksen ja tutkimuksen profiili, jonka Näty, teatterin ja draaman tutkimus, sen koordinoima Erasmus Mundus -maisteriohjelma ja Tutkivan teatterityön keskus yhdessä muodostavat.
Opetusministeri Sarkomaa on korostanut kiinteän yhteistyön merkitystä yliopistojen kanssa, mutta nyt hän on kuitenkin toiminut vastoin tätä ministeriön ainakin aiemmin allekirjoittamaa ajatusta. Tampereen yliopisto ei ole kuullut yhdistämishankkeesta ministeriöltä edes hankkeen julkistamisen jälkeen. Demokraattiseen toimintaan ja hyviin tapoihin kuuluu keskustella hankkeista asianomaisten tahojen kanssa hyvissä ajoin ennen kuin asioista tiedotetaan julkisuuteen. Lisäksi hanke on ristiriidassa opetusministeriön oman sitoumuksen kanssa tukea Tampereen kaupungin kanssa Nätyyn syksyllä perustettua Tutkivan teatterityön keskusta. Voiko ministeriön toiminta olla näin tuulella käypää? Tampereella tarvitaan edelleen paikallisia kokonaisuuksia. Sitä hyvää työtä, mitä täällä on tehty, tulee saada edelleen jatkaa.
Leena Rauhala Kansanedustaja (kd)
Oppimista ja tasa-arvoa opinto-ohjauksella
Opinto-ohjaus on lakisääteinen tehtävä, jolla tärkeä rooli ohjata ja tukea opiskelijaa opinnoissa, auttaa valinta- ja ongelmatilanteissa sekä huolehtia, että opiskelijalla on riittävästi tietoa ja taitoja, joita hän tarvitsee siirtyessään jatko-opintoihin ja työelämään. Opinto-ohjaus on vahva keino ehkäistä syrjäytymistä, jouduttaa valmistumista ja lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa.
Aina tähän ei päästä, koska opinto-ohjaajilla ei ole aikaa yksilölliseen ohjaukseen. Sivistysvaliokunnan linjaus, että yhtä päätoimista opinto-ohjaajaa kohti voi olla enintään 250 oppilasta, toteutuu harvoin. OAJ:n selvityksen mukaan perusopetuksessa luku oli enimmillään 530 ohjattavaa opettajaa kohden; lukiossa sama luku oli 685 ja ammatillisessa koulutuksessa tuhat. Tampereella tilanne on keskivertoa parempi ja sen eteen on täällä tehty työtä, mutta monissa kunnissa tilanne on huolestuttava.
Kristillisdemokraatit ovat kuntatasolla nostaneet asiaa esille. Esimerkiksi Lahdessa vuoden ensimmäisessä valtuustossa Marjo Loposen ja muiden kristillisdemokraattien aloite asiasta poiki lisäresursseja opinto-ohjaukseen. Tämä pitää aikaansaada myös muissa kunnissa.
Leena Rauhala
Rakkaat lukijat,
Lapset ja nuoret ovat kaikkien kulttuureiden ilon ja elämäuskon lähde, kuten arkkipiispa Jukka Paarma on osuvasti todennut Lapset elämänkoulussa -kansalaisvaltuuskunnan kannanoton esipuheessa.
Maassamme suurella osalla lapsista on paremmat ulkoiset mahdollisuudet kuin koskaan aiemmin hyvään ja tasapainoiseen elämään ja tämä on suuri ilon aihe. Silti maassamme on kasvava joukko lapsia ja nuoria, joilla menee huonosti sekä henkisesti että aineellisesti ja tämän vuoksi meidän vastuussa olevien aikuisten on tehtävä parhaamme, jotta näiden lasten ja nuorten hyvinvointi voitaisiin kaikin mahdollisin keinoin turvata. Lapsuus on korvaamatonta aikaa emmekä saa ohittaa vastuutamme lapsista. Lapsi tarvitsee tavallisen elämän; rakkautta ja turvallisuutta.
Romano Missiolla on tärkeä tehtävä lastensuojelualueella erityisesti romaniperheiden kasvatustyön tukemisessa ja lastensuojelussa. Uuden lastensuojelulain tarkoituksena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen viranomaisten välisessä yhteistyössä sekä lapsi- ja perhekohtaisen lastensuojelutyön toteuttamisessa. Perheet tarvitsevat tukea ja yhteistyö romaniperheiden kanssa on tärkeää. Lapset tarvitsevat aikaa ja aikuisia ja on erittäin tärkeää vahvistaa kotien ja koulujen välistä yhteistyötä. Pääasiallinen kasvatusvastuu on vanhemmilla, mutta Koulujen ja päiväkotien tehtävä on tukea ja neuvoa vanhempia kasvatuskysymyksissä. Vanhemmuutta voidaan tukea myös muillakin palvelusektoreilla, joihin kuuluvat mm. neuvola, kotipalvelu, päiväkoti ja oppilashuolto.
Pääministeri Vanhasen II hallitusohjelmassa on lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelmassa kirjaus, että hyvinvoivat lapset ja nuoret ovat ikääntyvän Suomen paras vanhuuden turva. Erilaisin toimin tulee vahvistaa yhteisöllisyyttä, vanhemmuutta ja keskinäistä vastuuta lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Lapsi tarvitsee vanhemmilta ja kasvattajilta aikaa ja rakkautta kasvaakseen eheäksi ja vastuulliseksi aikuiseksi.
Eduskunnan yksi tärkeä tehtävä on budjetin laatiminen ja hallitus on antanut kevään kuluessa kehysselonteon. Siinä linjataan hallitusohjelman toteuttamiselle ja eri toimialoille valtion antama rahoitus. Budjettilinjauksen tavoitteena on lisätä suomalaisten hyvinvointia parantamalla edellytyksiä työllisyyden tuntuvalle kasvulle. Vuosien 2009- 2011 kehyksien käsittelyn yhteydessä Sivistysvaliokunta omassa lausunnossaan korosti nuorten koulutukseen pääsyn merkitystä ja syrjäytymisen ehkäisemistä. On tärkeää estää syrjäytymiskierre jokaisen lapsen ja nuoren kohdalla ja löytää toimenpiteitä, joilla voidaan estää työvoiman ja työn kohtaamisongelmia. Ammatillisen peruskoulutuksen ja lisäkoulutuksen opiskelijapaikkojen lisäämisellä voidaan auttaa opiskelijoita löytämään itselleen sellainen opiskelupaikka, joka motivoi ja innostaa opiskelemaan ja löytämään oman työelämäpolun koulutuksen jälkeen. Ilman koulutusta on vaikeaa saada työtä ja sitä kautta riittävää toimeentuloa. Sivistysvaliokunta kiinnitti huomiota myös siihen, että maahanmuuttajien ja romanien koulutus vaatii lisäpanostuksia.
Olemme monien haasteiden edessä; työtä tulee arvioida ja kehittää koko ajan. Uuden lastensuojelulain velvoitteet tulee kartoittaa ja Romano Mission hallitus haluaakin yhdessä työntekijöidensä kanssa kehittää työtä vastaamaan tämän päivän tarpeita. Työn strategioita on arvioitava ja on löydettävä oikeita painopistealueita työn uusissa haasteissa. Näillä sanoilla haluan rohkaista Romano Mission työn ystäviä ja tukijoita tekemään ilolla ja rakkaudella työtä lasten ja perheiden hyväksi. Tarvitsemme yhteisöllisyyttä ja välittämistä, lähimmäisen palvelua ja kunnioittamista.
Aurinkoista, siunattua kevättä!
Leena Rauhala Kansanedustaja/kd Romano Mission hallituksen pj
Panostetaan koulutukseen!
Helmikuun ensimmäisellä viikolla eduskunta aloittaa kevätkauden työt. Kevään aikana käsittelemme useita selontekoja ja hallituksen lakiesityksiäkin on n. 200. Tarvitsemme uudenlaista yhteisöllisyyttä, jotta kaikilla kansalaisilla on mahdollisuus hyvään elämään. Yhteisöllisyys on voimavara ja yksi hyvän elämän edellytyksistä. Luovuus, osaaminen ja korkea sivistystaso ovat edellytys menestymiselle. Koulutuksella on tärkeä tehtävä vahvistaa jokaisen mahdollisuutta oppimiseen. ja siksi eduskuntaryhmämme pysyvänä tavoitteena on vahvistaa hyvinvointia kouluissa ja kodeissa.
Lapsuus on ainutlaatuista aikaa paitsi kasvun ja kehityksen, myös koulutuksen näkökulmasta, koska silloin opitaan sivistyksen perustaidot, kuten lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen sekä tiedon hankkimisen taidot. Ilman näitä perustaitoja on mahdotonta saavuttaa syvempiä valmiuksia kohdata koulutuksen ja työelämän haasteet aikuisuudessa. Koulutustalkoisiin tarvitaan myös vanhempia, jotka haluavat panostaa lastensa menestykseen.
Vaikka vanhemmilla ei omaa koulutusta paljon olisikaan, on tärkeää, että lasta kannustetaan, tuetaan ja jopa vaaditaan laittamaan kouluun liittyvät asiat aina ensi sijalle muiden, sinänsä tärkeidenkin asioiden edelle. Lapsella on harvoin valmiuksia pohtia syvällisesti tulevaisuuttaan, joten vanhempien on otettava viime kädessä vastuu lapsen valinnoista ja koulunkäynnistä. Työhön ei pääse ilman koulutusta. Työttömyys tuo usein tullessaan syrjäytymistä ja köyhyyttä. Tämä ei ole kenenkään vanhemman toive oman lapsen kohdalle.
Sekä tutkimusten että kokemusten mukaan lapsen uteliaisuutta ja kognitiivisia taitoja voi kehittää pienestä pitäen. Kun valmiiksi pureskeltu viihde jätetään vähemmälle ja lapselle luetaan paljon satukirjoja sekä kannustetaan tutkimaan kirjoja itse, kehittyy lukutaito kuin huomaamatta. Säännöllinen uni ja ruokailu, mahdollisimman pysyvä ihmissuhdeverkosto ja toimintaympäristö sekä rakastava ja ympäröivään maailmaan myönteisen uteliaasti suhtautuva koti tarjoavat huolettoman lapsuuden, jonka pohjalta hyviä oppimistuloksia on helppo tavoitella. Tunnen perheitä, jossa tällainen yhdessä oppiminen ja vastuullisuus ovat johtaneet vankkaan koulumenestykseen.
Mukavat oppimiskokemukset tuovat tullessaan tervettä itseluottamusta ja halun ottaa oma paikka yhteiskunnassa ja silloin myös pettymyksiä on helpompi käsitellä. Jokaisella on mahdollisuus löytää omat resurssit, kyvyt ja innostuksen kohteet. Koulun ja kodin tehtävä on ohjata lasta tällä löytöretkellä.
Romanikielen opettajia on koulutettava, sillä omalla kielellä opiskelu vahvistaa vahvan kulttuuri-identiteetin ja koulutuksen välistä suhdetta. Opetushallituksen tavoite on muutenkin kaikin tavoin edistää kotien ja koulujen välistä saumatonta yhteistyötä. Koulutus on jokaisen romanilapsen perusoikeus ja siitä kotien kannattaa pitää lujasti kiinni. Kulttuuri, joka perustuu arvokasvatukseen ja välittämiseen sekä vaalii sivistyksen ja koulutuksen merkitystä, tulee kukoistamaan ja säilyttämään aikojen saatossa asemansa ja omaleimaisuutensa ympäröivien kulttuurien joukossa.
Leena Rauhala Kansanedustaja Romano Missio hallituksen pj
Vammaiset näkyviksi yhteiskunnassa - aktiivista elämää vammasta riippumatta
Yli 200 vammaista naista yhdeksästä eri maasta keskustelivat keskiviikkona 12.3.2008 eduskunnassa ihmisoikeuksien toteutumisesta. Olin avaamassa tätä seminaaria eduskunnan Tules -ryhmän (Tules= tuki- ja liikuntaelinsairaudet) puolesta. Seminaarissa keskusteltiin vakavasti siitä, millainen asema vammaisella henkilöllä tämän päivän maailmassa on ja mitä eri toimenpiteitä joidenkin asioiden korjaamiseksi voitaisiin tehdä.
Joka kymmenennellä suomalaisella - eli noin puolella miljoonalla kansalaisella - on jokin elämään vaikuttava vamma. Heille tasavertaisuus ja palvelujen saaminen ei ole itsestäänselvyys. Vammaiset kohtaavat päivittäin toiminnallisia, asenteellisia ja vuorovaikutukseen liittyviä esteitä ympäristössään. Parempi yhteiskuntasuunnittelu, asennekasvatus ja suora tuki poistaisivat näitä rajoitteita ja vaikutuksia vammaisen ihmisen elämässä.
Jokaiselle ihmiselle on tärkeää saada osallistua yhteiskunnan toimintaan, elää muiden ihmisten yhteydessä ja tehdä samoja asioita kuin muut. Nämä ovat tärkeitä lähtökohtia yhteisöllisyyden kokemisessa. Suomen perustuslain ja EU:n perusoikeuskirjan mukaan jokaisella ihmisellä tulee olla mahdollisuus hyvään ja mielekkääseen elämään omista edellytyksistään ja tavoitteistaan lähtien - henkilön toimintakyvystä riippumatta.
Vammaisjärjestöt ovat viime vuosina nostaneet henkilökohtaisen avustajan tarpeen ykkösasiakseen. Asia jäi viime eduskuntakaudella hoitamatta, koska se ei mahtunut budjetin rahoituskehykseen ja vaikeavammaisuuden määritelmää pidettiin epäselvänä. Viime viikolla asiasta keskusteltiin eduskunnassa lakialoitteen pohjalta, joka sai eduskunnan lähetekeskustelussa laajan kannatuksen. Tätä asiaa olen pitänyt esillä koko viime eduskuntakauden ja jatkanut tälläkin kaudella. Toivon nyt, että asian salissa saama kannatus kestää syksyn budjettineuvotteluihin ja ensi vuoden budjettikehyksiin tälle asialle raivataan tilaa.
Subjektiivinen oikeus avustajaan on tullut entistä tärkeämmäksi, kun Kela on alkanut tulkitsemaan lakia niin, että kuntoutuksen ei enää tarvitsekaan ylläpitää toimintakykyä, vaan parantaa sitä. Eli jos kuntoutuksen funktio todetaan pelkästään toimintaa ylläpitäväksi, ei toimintaa parantavaksi, Kelan näkökulmasta kuntoutus voidaan lopettaa. Tämän vuoksi kentältä on kuulunut viestejä, että on vaikeuksia saada henkilökohtaista avustajaa kodin ulkopuolella tapahtuviin toimintoihin sekä vammaiskuljetuksia ja erilaisia kuntoutusetuuksia niidenkin osalta, jotka ovat aiemmin sitä saaneet. Näin jäävät monet henkilöt tarvitsemiensa hoitotoimenpiteiden ulkopuolelle ja menettävät sitä vähäistäkin toimintakykyä, mikä heillä on. Joskus kunnan toimesta evätty tuki on tiputtanut mm. jatkokoulutuspaikan saaneen nuoren pois koulutuksesta, koska ilman tukea on mahdotonta opiskella. Tämä ei ole 'tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja oikeutta osallisuuteen yhteiskunnassamme', jota viimevuotisessa selonteossa kuulutettiin.
Viime hallituskauden loppukiireissä tehty vammaispoliittinen selonteko jätti vammaiset eriarvoiseen asemaan sen suhteen missä kunnassa sattuvat asumaan. Myös vammaispolitiikan rahoitusvastuu jäi epäselväksi. Tässä on korjattavaa tälle eduskuntakaudelle, eikä asiaa saa jättää eduskuntakauden loppuun, jossa asia valmistellaan taas kiireellä.
Tässä markkinavetoisessa yhteiskunnassa emme saa hukata ihmisyyden ydintä ja sydämen tietä, joka kertoo miten meidän on kohdattava toinen toisemme. Ei sillä ole merkitystä, miltä me näytämme tai mitä me aikaansaamme sen rinnalla, mitä me olemme toinen toisillemme.
Leena Rauhala
Hoitoa koteihin ja palvelukoteihin
Ikääntyneiden oma toive on usein saada asua kotonaan tai kodinomaisissa oloissa mahdollisimman pitkään. Tämä pitää olla myös ikäihmisten palveluiden kehittämissuuntana. Mielenkiintoista on ollut lukea Stakesin ja Kuntaliiton alkuvuodesta julkaisemat ikäihmisten palvelujen uudet suositukset; niiden mukaan jatkuvaa hoitoa tarvitsevien vanhusten määrää vähennetään terveyskeskusten vuodeosastoilta ja heille tarjotaan heidän tarpeidensa mukaisia palveluja ja hoitoa kotona tai erilaisissa tuetun asumisen yksiköissä.
Tämä linjaus on oikea, mutta se ei saa tarkoittaa samaa kuin mitä tehtiin viime vuosikymmenellä mielenterveyspalveluissa: karsittiin 2/3 laitospaikoista ja lisättiin vain hitusen avopalveluiden resursseja. Tällaisena säästökohteena tätä ei saa nähdä, vaan palveluiden kehittämisenä sellaisiksi, jotka vastaavat paremmin palvelujen käyttäjien toiveita. Jos laitoshoitoa vähennetään, on samalla panostettava kotipalveluihin ja omaishoitoon. Tämä tietää omaishoidon tukeen määrällisiä ja rakenteellisia uudistuksia. Omaishoitajien kuntoutusta ja tukea vapaapäivien osalta on lisättävä ja tukien määriä nostettava. Tukimäärissä on myös saatava parempaa alueellista tasa-arvoa.
Terveyskeskuksen vuodeosastojen ja kotihoidon väliin tarvitaan kodinomaisia hoitoyksiköitä, jotka on porrastettu hoidettavien kunnon mukaan ja jossa voidaan toteuttaa myös arvokas ja kivuton saattohoito. Terveyskeskus ei ole oikea paikka pitkäaikaishoitoon, koska vanhuus ei sinänsä ole sairaus. Hoito- ja palvelukodeissa ikääntyneellä on mahdollisuus omaan huoneeseen, riittäviin kuntoutus- ja virkistyspalveluihin sekä hengellistä ja henkistä toimintaa omien toiveiden mukaan.
Ongelmiin puututtava ennalta
Raskailta hoidoilta säästyminen vaatii varhaista puuttumista ongelmiin ennen kuin ne kasaantuvat ja vievät kyvyn selviytyä kotona. Palvelujen tarpeen havaitsemiseksi kaivataan enemmän etsivää työtä. Huomioita toimintakyvyn muutoksista voi tehdä esimerkiksi kodinhoitaja tai senioripiste, jossa käydään vaikka mittauttamassa verenpainetta. Tällaisia matalan kynnyksen neuvontapisteitä, joissa ongelmat voidaan havaita jo varhaisessa vaiheessa, tarvitaan lisää.
Toissa vuonna sosiaalihuoltolakiin tuli säännös, jonka mukaan 80 vuotta täyttäneen on saatava arvio palvelujen tarpeesta seitsemäntenä arkipäivänä yhteydenotosta. Hallitusohjelmassa on kirjattuna, että ikärajaa laskettaisiin tämän hallituskauden aikana. Raja olisi laskettava ainakin 70 vuoteen, muuten suuri osa ikääntyneistä - erityisesti miehistä - eivät pääse nauttimaan tästä. Lisäksi toimintakyvyn mittaamisessa ja arvioinnissa on fyysisten tekijöiden ja muistin lisäksi huomioitava myös psyykkiset ja sosiaaliset olot. Turvattomuus tai mielenterveysongelmat vaikuttavat kykyyn selvitä siinä kuin liikkuminenkin.
Eräs haaste tulee olemaan työntekijöiden riittävyys vanhustyössä. Kotihoidon henkilöstö on tällä vuosikymmenellä kasvanut noin 8 prosenttia. Jatkossa määrä lisääntyy vielä voimakkaammin. Tämä asettaa haasteita vanhustyön koulutukselle. Asiakastarpeiden monipuolistuminen tullee näkymään myös täydennyskoulutuksessa. Dementiaa sairastavien määrä tulee lisääntymään voimakkaasti, samoin kuin alkoholi- ja mielenterveysongelmista kärsivien vanhusten määrä.
Leena Rauhala
|
|
| Viimeksi päivitetty ( 29.09.2008 ) |
