Otsakkeen yllä olevaa valtiopäivätunnusta klikkaamalla pääset eduskunnan asiakirjoihin kyseessä olevalle sivulle, josta kirjallisen kysymyksen jälkeen löytyy asianomaisen ministerin vastaus kysymykseen. Jos ministerin vastausta ei vielä näy, löytyy se sieltä n. 3 viikon sisällä kysymyksen jättämisestä.  

KK 807/2008 vp - Leena Rauhala /kd

Työttömyyskorvauksen maksaminen omaishoitajille

Eduskunnan puhemiehelle

Omaishoitajia on Suomessa yli 300 000. Näistä vain 30 000 omaishoitoperhettä on päässyt kunnallisen omaishoidon tuen piiriin. Veronalaista tuloa tuen piirissä oleva omaishoitaja saa noin 416 euroa kuukaudessa. Yksi omaishoidettava säästää kunnalle 30 000-50 000 euroa vuodessa.

Joskus omaishoitosuhde purkautuu esim. omaisen laitoshoitoon siirtymisen tai kuoleman vuoksi. Tällöin omaishoitaja jää täysin tyhjän päälle taloudellisesti. Olisi vähintäänkin oikeus ja kohtuus, että omaishoitajat pääsisivät yleisen työttömyysturvan piiriin.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä, että omaishoitajat pääsevät työttömyysturvan piiriin?

Helsingissä 4 päivänä marraskuuta 2008

Leena Rauhala /kd

KK 792/2008 vp - Leena Rauhala /kd

Eduskunnan puhemiehelle

Hallituksen esityksessä HE 166/2006 vp esitetään, että kuntien tulee huolehtia mielenterveyspalvelujen järjestämisestä osana kansanterveystyötä, erikoissairaanhoitoa ja sosiaalihuoltoa siten kuin niistä tarkemmin erikseen säädetään. Sosiaalihuollon lainsäädännössä ei ole nimenomaista päivätoimintaa koskevaa säännöstä, mutta kunnat ovat järjestäneet päivätoimintaa mielenterveyskuntoutujille kehitysvammaisille suunnatun toiminnan yhteydessä. Lisäksi päivätoimintaa on järjestetty mielenterveyskuntoutujille muun muassa Raha-automaattiyhdistyksen tuella.

Hallituksen esitys ei siis tämän sanamuodon mukaan sido kuntia järjestämään päivätoimintaa mielenterveyskuntoutujille varta vasten, vaan kunnat ovat voineet tarjota palvelua kehitysvammaisille suunnatun toiminnan yhteydessä.

Mielenterveysongelmat eivät ole leikin asia, eikä potilaiden kuntoutusta tule jättää sattuman varaan. Pahimmillaan mielenterveysongelmat ovat uhka elämälle, ja siksi mielenterveyspotilaiden kuntoutuksesta tulee huolehtia yhtä suurella intensiteetillä kuin fyysisesti vammautuneen potilaan kuntoutuksesta. Tästä syystä kunnilla tulisi velvoituksen myötä olla mahdollisuus valtion rahoituksen ja ohjeistuksen tuella toteuttaa kuntouttavaa päivätoimintaa mielenterveyspotilaille riippumatta kehitysvammaisille järjestetystä päivätoiminnasta, ei pelkästään informaatio-ohjauksena, kuten tällä hetkellä asian laita on.

On kehitettävä oikeita ratkaisumalleja perustuslaissa turvattujen kansalaisten peruspalvelujen yhdenvertaisuuden sekä saatavuuden ja laadun turvaamiseksi. Informaatio-ohjauksen tuoma hyvien käytäntöjen edistäminen ilman valvontaa sekä ilman normi- ja resurssiohjausta ei tuo toivottuja tuloksia, sillä kuntien taloudellinen asema on hyvin vaihteleva. Resurssien jakaminen normiohjauksen myötä tähän tarkoitukseen kunnille on välttämätöntä, muutoin voi taakka voi joillekin kunnille tulla kohtuuttoman suureksi.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä turvatakseen mielenterveyspotilaiden jälkihoidon ja kuntoutuksen päivätoiminnan avulla eri kunnissa?

Helsingissä 24 päivänä lokakuuta 2008

Leena Rauhala /kd

KK 687/2008 vp - Leena Rauhala /kd

KK 374/2008 vp - Leena Rauhala /kd

Liikunnan valtionavun turvaaminen vammais- ja kansanterveysjärjestöille

Eduskunnan puhemiehelle

Opetusministeriön vireillä olevan lakimuutoksen pelätään vievän valtionavun niiltä vammais- ja kansanterveysjärjestöiltä, jotka järjestävät liikuntaa erityisryhmille. Lakimuutoksen myötä avustusten pelätään kohdistuvan pelkästään niille liikunta- ja urheilujärjestöille, jotka toimivat vain liikunnan saralla ja järjestävät toimintaa ainoastaan vammattomille ihmisille. Tästä syystä mm. Mielenterveyden keskusliitto on nostanut esille mielenterveyskuntoutujien liikuntamahdollisuuksien turvaamisen merkityksen.

Terve mieli terveessä ruumiissa - tämä lausahdus on edelleenkin totta. Jos fyysinen kunto on hyvä, myös psyykkinen kunto on parempi. Tämä koskee kaikkia, mutta lausahdus korostuu erityisesti erityisryhmien kohdalla. Lisäksi liikuntaan liittyvä sosiaalinen kanssakäyminen vähentää syrjäytymistä. Kolmannen sektorin panostukset palveluiden järjestämisessä ovat valtavan suuri voimavara kansallisessa mittakaavassa, eikä niiden mahdollisuuksia liikuntatoiminnan järjestämiseen tulisi riskeerata, vaikka liikunnan järjestäminen ei olisikaan niiden varsinainen päätehtävä.

Hallitusohjelma korostaa väestön terveyden edistämistä sekä sairauksien ja syrjäytymisen ennaltaehkäisyä. Jos kolmannen sektorin vammais- ja kansanterveysjärjestöiltä viedään toimintaedellytykset järjestää erityisryhmien liikuntapalveluita, ovat hallituksen toimet vakavassa ristiriidassa sen omien tavoitteiden kanssa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä turvatakseen kolmannen sektorin erityispalveluja tuottavien järjestöjen liikuntapalvelutoiminnan valtionavun myös vastaisuudessa?

Helsingissä 12 päivänä toukokuuta 2008

Leena Rauhala /kd

KK 368/2008 vp - Leena Rauhala /kd

Täydennyskoulutuksen asema yliopistouudistuksessa

Eduskunnan puhemiehelle

Yksi yliopistojen merkittävä tehtävä on tuottaa - paitsi perus- ja jatkotutkintoja - myös laadukasta täydennyskoulutusta, ja siksi yliopistojen tulisi lainsäädäntö- ja rahoituskuvioillaan varmistaa, että korkeakoulututkinnon suorittaneiden lisäkoulutusmahdollisuuksia olisi tarjolla tarpeeksi yliopistoissa. Yliopistojen täydennyskoulutuksen painotuksia ovat mm. johtaminen, organisaatioiden kehittäminen sekä opetus-, sosiaali- ja terveysala. Täydennyskoulutus on osa yliopistojen alueellista kehittämistyötä, ja tarkoitus on, että koulutukseen voi osallistua työn ohella tai osana työtä valiten eri ajat ja paikat kohderyhmän tarpeiden mukaan. Täydennyskoulutusta tarjotaan myös ulkomaalaisille. Kehitystyössä on panostettu uusiin aloihin ja järjestämistapoihin sekä yliopistojen välisiin yhteistuotantoihin.

Nykyisen hallituksen nelivuotiskauden ajan merkittäviä tavoitteita opetusministeriön hallinnonalalla riittää, ja yksi niistä on se, että aikuiskoulutusjärjestelmää ja sen yhtenä osana akateemisten täydennyskoulutusta kehitetään. Kuitenkin opetusministeriön tänä keväänä antaman tiedon mukaan tämänhetkinen tilanne on se, että aikuiskoulutuksen menot valtion vuoden 2008 talousarviossa yliopistojen aikuiskoulutukseen ovat 175,8 milj. euroa, josta täydennyskoulutuksen tuotekehitys ja hintatuki ovat vain 4,1 milj. euroa. Tällaisella summalla ei kehittämistavoite ole realistinen. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK esittää ratkaisuksi, että täydennyskoulutuksesta tulisi korkeakoulujen lakisääteinen tehtävä. Oikea suuntaus olisi myös se, että täydennyskoulutus sisällytettäisiin nyt uudistuvan yliopistolainsäädännön piiriin, jolloin täydennyskoulutuksen asema yliopiston omana toimintana takaisi sille sen tarvitsemat resurssit.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä turvatakseen yliopiston täydennyskoulutukselle sen tarvitseman taloudellisen ja lainsäädännöllisen tuen hallituksen omien kehitystavoitteiden mukaisesti?

Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2008

Leena Rauhala /kd

KK 260/2008 vp - Leena Rauhala /kd

Huostaan otettujen lasten etujen huomioiminen sijoitustilanteissa

Eduskunnan puhemiehelle

Lastensuojelulaissa on painotus, jonka mukaan lapset tulisi aina mahdollisuuksien mukaan ja vanhempien tilanteen korjaannuttua siirtää takaisin vanhemmille.

Tämä ei välttämättä kuitenkaan ole aina lapsen etu, koska silloin lapsen tunne-elämä ei pääse juurtumaan riittävästi. Lapsia pompotellaan liian kevein perustein sijaiskodin ja biologisen kodin välillä, jolloin lapsesta tulee juureton. Lasta tulisi erityisesti kuunnella tällaisissa tilanteissa, ja jos lapsi ei enää halua palata biologisten vanhempiensa luo, tulisi entistäkin perusteellisemmin pohtia tilanteen vakavuutta.

Biologisilla vanhemmilla tulisi olla ajallisesti pitkä näyttö siitä, että he kykenevät vanhemmuuteen, ja lapsen ja vanhempien välien tulee olla turvalliset ja läheiset, ennen kuin lasta lähdetään siirtämään takaisin kotiin.

Mikäli lapseen on kohdistunut väkivaltaa, tulisi entistä suuremmalla syyllä käyttää palautuksessa entistäkin vakavampaa harkintaa. Väkivaltainen vanhempi harvoin muuttaa pysyvästi tapojaan, vaikka halua siihen olisikin.

Mitä nuorempi lapsi on huostaanoton alkaessa ollut, sitä tuskallisempaa hänelle on erota sijaisvanhemmistaan myöhemmin. Siirtäminen takaisin biologisille vanhemmille voi aiheuttaa lapselle syvän tunneperäisen vaurion, josta voi seurata elinikäisiä ongelmia. Lapsi ei tee eroa vanhempien biologisuuden suhteen vaan pitää vanhempinaan häntä vauvasta asti hoitaneita aikuisia. Myöhemmällä iällä sijoitettujen lasten tilanne on toinen, koska he muistavat myös biologiset vanhempansa ja osaavat paremmin käsitellä tunnetilojaan tältä osin. Silti heidänkään kohdallaan siirtäminen paikasta toiseen ei koskaan ole helppoa.

Lapsen erottaminen hoitavasta äidistä ja/tai isästä on vakava asia. Näin on myös silloin, kun alun perin mietitään huostaanottoa biologisilta vanhemmilta. Tässä korostuukin ennalta ehkäisevän työn merkitys, jotta tällaisia tilanteita voitaisiin mahdollisimman pitkälle välttää. Lapsen erottaminen vanhemmistaan on aina suuri tragedia, jota tulee välttää kaikin tavoin. Kysymyksessä eivät ole vain lapsen tunteet, vaan myös vanhempien tuska lapsen menettämisestä. Prosessi on biologisille vanhemmille erittäin raskas, ja siksi sosiaalityöntekijöiden vahvaa ammattiosaamista tarvitaan erityisesti.

Jos huostaanotto kuitenkin päätetään lapsen parhaaksi tehdä, on se suunniteltava huolella sekä lasta että vanhempia valmistellen, ja sen jälkeen on kaikkien osapuolten asennoiduttava niin, että lapsi todennäköisesti siirtyy jäädäkseen. Sijaisvanhemmat kiintyvät lapseen usein kuin omaansa, ja lapsi oppii luottamaan ja rakastamaan heitä. Edestakaisin pompottelu on tunteetonta ja julmaa henkistä väkivaltaa sekä lasta että sijaisvanhempia kohtaan. Mitä pidempään lapsi sijoituksessa on, sitä enemmän keskinäinen kiintymys saa sijaa. Jo pelkkä pelko lapsen menettämisestä voi tuoda syvää surua sijaisvanhemmille, ja lapselle mahdollisuus joutua pois turvallisten sijaisvanhempien luota voi aiheuttaa vaikeita pelkotiloja.

Tilanteet tulisi kuitenkin aina käsitellä tapauskohtaisesti, sillä lastensuojelutilanteissa eri ihmiskohtaloilla ei ole koskaan täysin samaa sabluunaa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä varmistaakseen sen, että lapsen etu toteutuu varmasti myös silloin, kun mietitään lapsen palauttamista sijaisvanhemmilta takaisin hänen biologisille vanhemmilleen?

Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2008

Leena Rauhala /kd

KK 256/2008 vp - Leena Rauhala /kd

Ylivelkaantuneiden päällekkäiset pikalainat

Eduskunnan puhemiehelle

Nuorten pikalainojen käyttö on huolestuttavaa. Monella ylivelkaantuneella henkilöllä on lainojen osalta kestämätön tilanne, ja tätä yritetään paikata uusilla lainoilla muista pikalainayrityksistä. Pikaluotto lupaa asiakkaalle vaivattomasti lainaksi pienehkön summan rahaa lyhyellä laina-ajalla ja korkealla korolla. Tarjottujen luottojen määrät vaihtelevat 100:sta 200 euroon, ja lainoista perittävät kustannukset voivat olla 20-50 euroa. Laina-ajat ovat yleensä viikosta kolmeen viikkoon. Kun perityt kustannukset muutetaan todelliseksi vuosikoroksi, se merkitsee noin 300-500 prosentin korkoa. Usean päällekkäisen pikalainan olemassaolo johtaa siis helposti ylitsepääsemättömään velkakierteeseen.

Pikalainoja antavien yritysten toimintaa tulee tiukentaa, eli tulisi olla tiukemmat säännöt lainan myöntämisessä ja lainoissa tulisi olla alhaisemmat korot. Asiakas ei saisi olla samaan aikaan monen pikalainayrityksen asiakas. Tätä nykyä asiakkaalla voi olla 4-5 eri pikalainayritykseltä lainoja, joista osa on ehtinyt perintään. Jos jonkun henkilön lainat menevät miltä tahansa pikalainayritykseltä perintään asti, tulisi häneltä evätä mahdollisuudet uuden pikalainan ottamiseen.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä, että samanaikaisiin pikalainojen ottamisiin voidaan puuttua?

Helsingissä 8 päivänä huhtikuuta 2008

Leena Rauhala /kd

KK 231/2008 vp - Leena Rauhala /kd

Sosiaalialan osaamiskeskusten asema

Eduskunnan puhemiehelle

Suomessa on kaikkiaan yhdeksän sosiaalialan osaamiskeskusta, joiden tavoitteena on toimivan ja pysyvän yhteistyörakenteen luominen tutkimus- ja opetustoiminnan ja kuntien käytännön työn välille. Tavoitteet ovat maakuntapohjaisia ja kattavat kaikki kunnat. Osaamiskeskukset koostuvat osaajista ja yhteistyötahoista, joita voivat olla mm. yliopistot, ammattikorkeakoulut, lääninhallitukset ja eri alojen järjestöt. Stakes on keskeinen yhteistyökumppani. Osaamiskeskukset ovat siis verkostoja, joiden kevyt hallinto mahdollistaa joustavan ja innovatiivisen toiminnan.

Osaamiskeskusten keskeinen tehtävä on kehittää sosiaalialan asiantuntemusta ja välittymistä sekä peruspalveluiden että asiantuntijapalveluiden osalta.

Osaamiskeskukset toimivat myös oppimisympäristöinä, joissa eri toimijat, kuten tutkijat, opettajat ja kenttätyöntekijät, kohtaavat ja vaihtavat tietoja ja osaamista. Niissä teoria ja käytäntö kohtaavat ja työelämän tarpeet saadaan suoraan viestitettyä koulutuksen ammattilaisille. Yhteisenä nimittäjänä on päämäärä toimia yhteiseksi hyväksi. Tässä keskeisinä osapuolina ovat kunnat, ammattikorkeakoulut, yliopistot, järjestöt sekä kolmannen sektorin toimijat. Pirkanmaalla tällaisena moniosaamisen ja kohtaamisen kenttänä toimii osaamiskeskus Pikassos.

Osaamiskeskukset rakentavat runsaasti eri kehittämisohjelmia mm. lastensuojeluun, maahanmuuttajatyöhön, ikäihmisten palveluihin, varhaiskasvatukseen ja päihdehuoltoon.

Sosiaali- ja terveysministeriö on kuitenkin suunnitellut arvioivansa osaamiskeskusten tehtävät ja organisatorisen aseman uudelleen. Käytännön tasolla on suunniteltu, että osaamiskeskukset jaettaisiin uuden Hyvinvoinnin ja terveyden tutkimuskeskuksen sekä yliopistojen tai ammattikorkeakoulujen osaksi.

On selvää, että jos tämä toteutuu, hyvin rakennettujen verkostojoen toiminta vaarantuu ja käytännönläheinen työ puretaan moneen eri osaan, jolloin hyvin tehty työ sekä tutkimus joudutaan alistamaan sekundaarisen prioriteetin ja sivulauseen asemaan. Myös hallinnollisesti kenttä tulisi pirstaloitumaan ja yhteistyö vaikeutumaan. Hyvinvoinnin ja terveyden tutkimuskeskus on todella hyvä hanke, mutta sen alan tutkimus yhdistettynä sosiaalialan tutkimukseen on jo liian suuri paketti yhden yksikön hoidettavaksi.

Kaikki yhdistämishankkeet ja sentralisointi eivät merkitse välttämättä pidemmällä aikavälillä säästöä, vaan päinvastoin. Asiat olisi nähtävä pidemmällä tähtäyksellä ja panostettava tutkimuksen laatuun sekä käytännön työelämäyhteyksiin, joiden osalta nykyiset osaamiskeskukset ovat rakentaneet vahvat ja toimivat osaamisverkostot. Tätä hyvin tehtyä työtä ei missään tapauksessa kannata ryhtyä uudelleen organisoimaan ottamatta huomioon osaamiskeskusten vastuuhenkilöiden ja työntekijöiden näkökulmia ja mielipiteitä suunnitelmien toteutettavuudesta. Etenkin kuntien yhdistymisen ja ihmisten syvenevän huonovointisuuden myötä olisi osaamiskeskusten asema ehdottomasti turvattava.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mitä hallitus aikoo tehdä turvatakseen osaamiskeskusten esteettömän ja innovatiivisen toiminnan jatkumisen myös tulevaisuudessa?

Helsingissä 28 päivänä maaliskuuta 2008

Leena Rauhala /kd