Sota-aikana taottuja rautasormuksia jäi jäljelle 30 000 kpl. Nyt nuo sormukset myydään ja tuotto käytetään veteraaniemme hyväksi. Moni joutui sodan aikana luopumaan kullan lisäksi paljon arvokkaammasta; hengestään isänmaan hyväksi. Monille jäi muistoksi rintamalta sotavammoja, traumoja ja painajaisia loppuiäksi.

Auttavatko rautasormukset nyt? Saavutetaanko niiden avulla tavoite veteraanien hyvinvoinnin parantamiseksi?  Noista ajoista yhteiskuntamme on muuttunut. Taloudellinen hyvinvointi ja tasa-arvo on lisääntynyt. Veteraanien ja heidän puolisoidensa aseman nostamisessa ja heidän uhraustensa arvostamisessa on yhteiskunnassamme silti aina ollut tiettyä nihkeyttä. Joitakin etuja on veteraaneille myönnetty ateria- ja uimahallilippujen sekä joukkoliikenteen käytön muodossa, mutta niiden saaminen ei saisi olla asuinpaikasta tai omasta aktiivisuudesta kiinni, kuten ne nyt ovat. Varsinkin kuntoutuspäätökset tulevat korkeammalta taholta, eikä niihin ole usein paljon sanomista. Viimeistään nyt on tarjottava kaikille veteraaneille ihmisarvoinen, yksilöllinen ja subjektiivinen oikeus kuntoutukseen ja hoitoon ilman jokavuotista tilannekartoitusta sekä tarvittava tuki heidän puolisoilleen. Veteraanejamme ei ole enää monta. On aika pujottaa rautasormus sormeen ja sydämeen. Varmistaa eri tavoin, että velkamme itsenäisyyden hankkineille veteraaneillemme lyhenee, vaikkei sitä koskaan takaisin voi maksaakaan ja osoittaa heille, että välitämme.

Unelmani on, että lastenlapsemme saisivat lukea huomispäivän lehdistä: Suomi hoiti sotaveteraaninsa hyvin. Tehdään tästä unelmasta totta.

Leena Rauhala

Kansanedustaja (kd)